Kuulumisia

4vkoa

Heissan lukijoille!

 

Aika rientää ja kakarat jo 4 vkoa vanhoja. Melkoinen hulabaloo käykin jo pentujen kesken kun vaan hereillä ollaan. Leluilla leikitään ja keskenään telmitään kovasti. Pikku naskalit iskeyty niin kaveriin kuin sormeenkin jo hanakkaasti -onneksi ei vielä irtoa paloja Silmänisku Royalin penturuoka jauhelihoin yms. lisukkein on ollut aikas hittituote ainakin lopputuotosta piisaa kiitettävästi  siivottavaksi. Tosin Saaga perinyt äitinsä tavat maitobaari on vielä hyvin auki ja siivouspalvelukin toimii välillä. Isoimmat taaperot ovat jo yli kaksi kiloisia ja pienimmätkin kohtapuolin. 

 

Tulevana viikonloppuna on odotettavissa vierailijoita pentujen tulevista kodeista. Kiva päästä tapaamaan ja tutustumaan millaisia ihmisiä mussukat saavat omakseen. Harmi tämä meidän rakennustyömaa, keittiön osat tulee ehkä joskus ensiviikolla (toivottavasti ainakin) -eikä tavaroitakaan  saa oikein vielä paikoilleen. -sorry vaan! Toisaalta eipä ole haitannut ettei uuden "kylpylä" osastomme kalusteista ole tietoakaan, kun sinne on saanut näppärästi pennuille oman rauhallisen sopen, jonne ollaan mahduttu hyvin itsekin. Nyt tosin lauma pääsee vierailemaan hereillä ollessaan ympäri taloa ja pian myös ulos.

 

Taiga on ihan tohkeissaan lapsosista, ja näyttää välillä huolestuneelle ja käy katsomassa kun kakarat kiljuu jotain. Emo kääntää ennemin kylkeä Leveä hymy Sisu on utelias, muttei oikein tiedä pitäiskö kuitenkin enemmin livistää karkuun, kun lauma tulee kohti. -ettei vain pakoile isukki vastuutaan, ai jai ettei vaan Saagasta tule yksinhuoltaja lopulta! -no Ukko kotiutuu ensiviikolla kultsi on auliisti osallistunut kakrujen hoitoon aina, Saagankin  yksinhuoltajana suoriutunut vallan mainiosti. Sen sijaan Sisu ei ehkä ihan niin ilahdu asiasta että Ukko pyörii taas nurkissa. Kuiskaus 

 

On tämä upea kokemus hoivata pentuja, katsella kun ne kasvaa ja kehittyy. Paskinkaan päivä ei ole enää yhtään paha kun menee pentujen luo, suupielet vääntyy pakosta hymyyn. Tosin ei noiden isompiankaan seurassa voi pahalla päällä olla kyllä ne tekee meistä "parempia ihmisiä" . Pienet parrittavat nappisilmät, hännän heilutukset ja luokse säntääminen leikkimään on niin sydäntä hykerryttävää. Kun mussukoille väsy iskee ne tulee sovittelmaan pikkupäitä kädelle / jalalle tai kiipeävät jopa syliin nukkumaan. Sydän -kaikki ovat niin syötävän suloisia että kyllä parku pääsee emännältä kun ne maailmalle lähtevät. -Onneksi tässä on vielä muutama viikko! 

 

Tämmöisiin imelyyksiin sitten sorruin kuulumisissa -mutta jatkan toivotellen pennunhuuruista viikonloppua kaikille! {#smileys123.tonqueout}

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

19.02 | 21:25

<3 niimpä!

...
19.02 | 21:01

Nyt kaikki hyvin, se on pääasia <3

...
16.01 | 18:05

Thaks! Happy new year to you too!

...
16.01 | 01:09

Greetings from the USA. What beautiful photos. It is our hope that one day we will add a Finnish Lapphund to our family. Wishing you a Happy New Year!

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS