Kuulumisia

Näyttelyissä

Moikka,

 

Vaihteeksi päästiin vähän tuulettumaan reissunpäälle ja kehiin. Niinkin innokkaana olin kehään änkeämässä että Saagakin tuli ilmottua kahteen paikkaan yhtä aikaa {#smileys123.tonqueout} -Mamma lomalaisen lomat on tosiaan lusittu, no ei vaan hinku oli kehiin jo ennen työvuorojen selvittyä ja  toivoin pääseväni/kerkeäväni Äänekoskelle, mutta kolmenpäivän vapaiden valjettua ja todettua että hetkonen ilmoittautumis aika ei ole vielä loppunut suuntasimmekin kohti Viroa. Parempaahan mäihää tietenkään ei voinut osua kuin tuomarin muutos Äänekosken näyttelyyn (ei varatuomariksi) joten sieltä pitäisi vielä palautua vähän rahaakin mikä ei haitanne yhtään. Vähän kalliimaksihan tuo Viron reissu taisi tulla.

 

Perjantai aamuna starttasimme aikaisin kohti Helsinkiä matkassa Tahvo, Helinä, Saaga ja Sisu. Sisu lähti kyytiin vain seuramieheksi muut oli ilmoitettu Luigen kaikkien rotujen näyttelyyn ja Tallinan ryhmänäyttelyyn joka oli Chow chow-rodun erikoisnäyttely samalla. Lauantai aamuna suuntasimme siis Luigeen joka oli n. 15km Tallina citystä. Paikka vaikutti olleen maatila -karjaa ei näkynyt, koiria kyllä senkin edestä.

 

Meitä ennen oli vain pari koiraa ja pian siellä viiletettiin Tahvon kanssa, tuomari oli Italiasta Orietta Zilli. Vähän janskätti mitä se tykkää mutta sieltähän pompsahti KP ja Helinälle sama joten Hapi ja Tahvo takas kehiin ja Tahvohan sen skapan vei ehkä hiukan vähemmän villillä esiintymiselläänkin. Saaga esiintyikin niin ihanan helposti ja emäntää jänskätti kovasti, mitä blondista tykätään, mutta serti sieltä napsahti ja naama meillä loisti. 

 

Tahvo: 6 kk, hyvä turkki, tyypillinen pää, hyvä silmien väri. oikea purenta, hyvät korvat, niska. hyvät mittasuhteet. Kohtalaiset kulmaukset, hyvät jalat ja häntä, hyvä liike. 

 

Helinä: 6kk, narttumainen, hyvät värit, tyypillinen pää, hyvä silmien väri. oikea purenta, hyvät korvat, niska. hyvät mittasuhteet. Kohtalaiset kulmaukset, hyvät jalat ja häntä, hyvä liike.

-siis lähes identtiset arvoselut!

 

Saaga: 2v. Hyvät värit, erinomainen ilme,  hyvät lihakset, oikea purenta, hyvin tasapainoinen runko,  hyvät jalat ja häntä, vapaa liike. 

 

-arvostelut englannista käännetty...

 

No siitä päästiinkin piipahtamaan välillä kaupoilla ja iltapäivästä remuryhmän kanssa vielä piipahdus ryhmiin. Helinä siinä kerkesi tehdä Saagatkin peltoparkissa ja viuhtoa auton ympäri -ähäkutti et kii saa... Kehissä esiintyminen oli vähän pompukas ja nuuskutus ja no huoh. seisoivat yhteensä  ehkä sen 30 sek. kunnolla.  -no harjoitellaan harjoitellaan... Kuiskaus

 

Sunnuntai aamusta kehät oli Laululavalla ja siellä oli kaksi erinäyttelyä yhtä aikaa ja kukahan se jonotti ensin väärällä tiskillä numerolappuja no löytyihän se oikeakin sitten. Siellä ei ihan ekoja oltukaan ja oli hyvä tovi valmistautua kehiin. Tuomarina oli liettualainen Loreta Tamaševičiene, tutki tarkasti ja arvostelut oli venäjäksi ja ainoa mitä ymmärsi oli että tuomari onnitteli englanniksi Leveä
 hymy -että ilmeisesti tykkäsi kaikista kun pari Kp:tä ja Serti napsahti kätöseen. Siinä se sitten oli Saagalle kolmas serti Virosta eli valioitumis kaavakkeita täyttelemään. 

 

Kehät olivat vähän myöhässä ja arvoimme miten keritään laivaan jos jäädäänkin odottamaan loppu kehiä. Syömässä käytiin välillä ja Sisulla oli fani tapaaminen. Tahvo tutustui porokoira kaveriin ja myös berninpennun kanssa teki tuttavuutta. Yksi paikalle lenkkeillyt/eksynyt mies ihmetteli myydäänkö me jotain ja miksi kauheesti koiria eikä yhtään kissaa?! Silmänisku 

 

Päätimme jäädä kuitenkin -siis mitä sitä nyt tuliaisista kun kerran harrastamaan pääsee... No kello näytti kuitenkin Tahvon kehän jälkeen niin paljon että sitten liuettiin. Mutta eipä tyhjin käsin tarvinnut lähteä. Esiintyminen ei ollut siinäkään ryhmästä ihan huippua, mutta tulos oli meille kyllä huippu! -BIS pentu 4. Wuhuu kylläpä oli kiva ylläri! Palkinnoksi tuli peti, lelu, ruokaa ja pokaali ruusukkeen kera tietysti. Ruusukkeita kertyikin sen 13 kpl ja täytyy sanoa että aikas nappiin osunut reissu kun ei omasta rodusta ollut muita kanssakilpailijoita ja samalla kertaa oltiin kerrankin tuomareidenkin mieleen Villi 

 

Tarvittiinhan siihen kyllä seikkailumieltä että kahden kakaran ja niiden vallattoman emän kanssa lähtee reissuun, pikkasen ehkä tuli ylimääräistä ääntä ilmoille  ja solmuja hihnoihin sekä karvoja lakanoihin ... -ne oli kyllä Sisun. Ei sekään sitten hokannut näin lämpimillä että talvi on tulossa, kun nyt sitten päätti karvansa tiputtaa. Saagakin piti pestä reissussa kun oli muuttunut dalmatialaiseksi jossain välissä??? Onneksi automatkat ja laivakin meni rauhallisesti eikä hotellistakaan häätöä saatu -että ehkä vielä uusiks joskus Silmänisku

 

Pyrylle ja Niilalle onneksi kuuluu hyvää myrkytyksestä huolimatta, ainakin noin ulkoisesti katsottuna. Pyry syö maksaa hoitavaa valmistetta kohonneisiin maksa-arvoihin ja noh. Nipsun lääkäri ei sitten katsonut tarpeelliseksi saada edes niitä maksarvoja, mutta toivotaan ettei ne ainakana pahasti heittäisi. Kontrolli kertokoot olisiko aihetta Niilankin vielä käydä uusiksi lääkärissä paremmalla onnella. -mikä lie valelääkäri sattunut sen kohdalle! Täältä kaikki peukutukset että pojat toipuvat täysin eikä myrkytys jättäisi jälkiään pidemmälle. Sydän 

 

Näihin kuulumisiin toivottelemme mukavaa viikkoa kaikille ja odottelemme milloin se valio vahvistus pompsahtaisi ja jotain pikku treffejäkin tulevaisuuden varallekin on suunnitteilla Silmänisku

 

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

Helena | Vastaa 09.09.2014 21.42

Kiitos taas kuulumisistanne :D Pyrykin saatiin aluksi huijattua ottamaan pulverinsa, mutta nyt ollut niehkeää, ottanut kuitenkin, kun muuta ei saa, laihtuu ;)

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

19.02 | 21:25

<3 niimpä!

...
19.02 | 21:01

Nyt kaikki hyvin, se on pääasia <3

...
16.01 | 18:05

Thaks! Happy new year to you too!

...
16.01 | 01:09

Greetings from the USA. What beautiful photos. It is our hope that one day we will add a Finnish Lapphund to our family. Wishing you a Happy New Year!

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS