Kuulumisia

Reissussa taas...

Tervehdys...

 

Nonniin tällä kertaa seikkailimmekin sitten Seinäjoen Kv:n eli vuorossa jälleen matkakertomusta. Mukana meillä oli sama pari valjakko kuin erkkarissakin eli Tahvo ja Sisu. "Iloiseksi" yllätykseksi lapikas kehät alkoivat jo klo 9 joten sinnepä sitten nettiin etsimään majapaikkaa lähempää, hotelli Fooningissa oli mukavasti meille tilaa ja matkaa muutama hassu kilometri näyttelypaikalle joten sinnepä siis. Iloksemme saatiin seuraksi meidän ryhmärämä, Fooningista löytyi tilaa myös heille. Sen verran voi mainostaa että paikka oli ihan kätevä koirien kanssa, myös lemmikki maksu oli kohtuullinen, metsikköä oli koirille ulkoilu paikaksi ja ihan vieressä oli myös iso prisma yms palveluita ja aamupalakin oli kattava. Ryhmärämän kanssa nautittiin illallista ja pieni mies Hugo pääsi viettämään kummien kanssa laatuaikaa. Leveä hymy

 

 

Näyttely aamu valkeni pikku pakkasessa ja kauniissa auringon paisteessa Areenalle siis... Siellä oli täysi tohina jo päällä ja  tiivis tunnelma kuten edellisinäkin vuosina. Kepo (kennelpoika) nukahti heti ja jouduin ihan itse harjaamaan koirat kehä kuntoon, mutta ehkä sitten ensikerralla... Kannustimme kovasti Einoa mutta ei tainnut olla päivän väri parkki. Tahvo sen sijaan raivasi tiensä kilpailuluokkaan nuorissa ja tyytyväinen emäntä hipsutteli onnessaan pinkin SA-ruusukkeen kera pois Tahvon sijoittuessa toiseksi. Sisulle oli bookattu vähän parempi händleri kehiin ja äijä pönötti kuin ammattilainen kehässä kun sai hihnan päähän kauniin blondin (tais sillä olla nakkejakin). Tuomari innostui vielä valiotkin mittaamaan ja pallejakin kaiveltiin oikein urakalla mutta eipä Sisua haitannut, niin isä kuin poikakin sai muuten saman mittaus tuloksen 47cm. Myös Sisu raivasi tiensä kilpailu luokkaan ja sijoittui neljänneksi kera SA:n. Pääsimme siis vielä piipahtamaan parasuros kehissä molempien kanssa. -kiitos Tuulille händläyksestä. 

 

Sisulle napsahti vielä nakki hampaisiin kun pääsi edustamaan Peikkovuoren kasvattaja ryhmässä mikä nappasikin ROP (rodunparas) pokaalin kotiinsa. Onnea heille kaikille  ja ennen kaikkea Haltin (Pv Xensaatio) huikeasta menestyksestä rodun paraana koirana ja  vielä sijoittui ryhmä kisassakin. Siinäpä sivussa kerittiin treffailla mukavia koira ihmisiä niin lähetä kuin kaukaakin. Kepokin heräili viimein, laskelmoi vissiin että kun kehät ohi vois nautiskella rauhassa "kahvimaidot" ja näimpä tehtiin. Kotimatkalle kävimme Iltanuotion iloisen tiimin kautta -kiitos kutsusta oli ihana nähdä teitä ja laumaa. Ukolla on vallan kauniita lapsenlapsia Sydän Pakollinen pysähdys oli toki tehtävä Tuurin valtakuntaan -vielä oli linna paikallaan vaikka kunkkua ei taaskaan nähty!

 

Tässä vielä poikien arvostelut:

Sisu:

Mittasuht. oikea. Hyvä uroksen pää. Kauniit silmät. Toinen korva taittokorva. Tiivis hyvä runko ja hyvä häntä. Hyvät kulm. Takaraajat ulkonevat, näkyy liikkeessä. Erinom. turkki musta merkein. Luonne rauhallinen. 

 

Tahvo:

Mittasuhteiltaan erinom. Hyvä uroksenpää. Tiivis runko.
Hyvä häntä. Sopivat kulm. Raaja luusto voisi olla voimakkaampi. Suorat liikkeet. Vosivat olla pidemmätkin. Karkea turkki. Musta vaalein merkein. Luonne rauhallinen.

 

Mukava näyttely reissu oli Seinäjoelle  ja seuraavat koitokset onkin sitten "kotikisat" eli Jyväskylään. Näkymisiin jälleen siellä vielä kun saadaan yks neiti kisakuntoon eli missin mittoihin ettei tule huutoa tuomarilta {#smileys123.tonqueout} -onneks emännän ei tarvii!!! 

Muut tärkeimmät kuulumiset on ettei tällä erää ole pentuja tilauksessa -juoksuista selvitty, paitsi Ukko joka juoksee kämppää ympäri nartulta toiselle ja ihmettelee mihin ne juoksut meni...

 

-Mukavia syyspäiviä kaikille! 

ps. muistakaa heijastimet, illat pimenee äkkiä...

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

Helena | Vastaa 29.10.2015 19.57

Taaskin mukavaa luettavaa hauskasti kirjoitettuna, kiitos :)

Minna 29.10.2015 20.13

Kiitos Helena -Pyrylle ja Karille terkkuja! :)

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

19.02 | 21:25

<3 niimpä!

...
19.02 | 21:01

Nyt kaikki hyvin, se on pääasia <3

...
16.01 | 18:05

Thaks! Happy new year to you too!

...
16.01 | 01:09

Greetings from the USA. What beautiful photos. It is our hope that one day we will add a Finnish Lapphund to our family. Wishing you a Happy New Year!

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS