Kuulumisia

Messarit

Hei vaan kaikille...

 

Eihän tästä taas meinaa tulla mitään joten jos nyt ihan lyhyesti muutaman takaiskun jälkeen onnistuisin kertomaan meidän Helsingin reissusta. Elikkäs tuli piipahdettua isolla kirkolla ihan kaikki kolme päivää, kiitos sattuneiden työvuorojen ja ystäväni Heidin, kiitos myös Metkan perheelle. Cool Aava ja Taiga lähti mukaan, Taigalla oli kolmena päivänä kehät Aavala kahtena, sen yhden päivän Aava sai olla veljensä Metkan kanssa ja olihan niillä vaan kovin lystiä. 

 

Perjantai aamuna kerkesimme jopa nauttia hotelli aamiaista, hyvää oli... -tämä on varsin luksusta kun messareista kyse, viikonloppuisin aamiaiset alkaa myöhemmin hotelleissa ja näyttelyihin on lähdettävä ajoissa jotta saa parkkipaikan, häkkipaikan ja kerkeää ylipäätään paikalle jonottamiselta, kehätkin alkaa ajoissa. Lapikkaita oli paljon, paraimpana päivänä yli 180 pörröä oli ilmoitettu kaiken kaikkiaan. Perjantaina kehissä siis Taiga ja tuloksena "erinomainen" onnistuin hukkaamaan arvostelut joulusiivouksessa, mutta voin kertoa että se ei olut mitenkään erityisen hehkeä, vikalista lähinnä, tuomarina Paula Heikkinen-Lehkonen. Kiitos Tuulille Taiga esiintyi niin upeasti kanssasi.Sydän

Lauantaina Tuomarina meillä oli Reino korpela ja tuloksena jälleen "erinomainen" -tämä taisi olla se päivä kun Taiga kisasi vielä sijoittumisesta luokassa mutta jäi kuitenkin kärki nelikon ulkopuolle. Valio narttujahan oli kisaamassa parisen kymmentä lauantaina taisi olla yli... Itse olin pentukehillä Taigan kehän aikaan. Aavan kehässä hääri Jussi Liimatainen ja tiesin että ei tarvitse haaveilla että tykkää kun ei se äidistäkään tykkännyt niin ei kyllä tyttärestäkään -samiksiahan nuo ovat. Ihan ok arvostelu Aavan näköinen siro, kapea vielä, "pitkälinjainen", ei kanna häntää tiiviisti... mitä nyt tiesin mistä ei tykkää. Kiitos paljon avusta Tuulille kehien mennessä päälekkäin. 

 

Sunnuntaina aamusta oli ensin pennut, pentuja oli muuten molempina päivinä 22kpl, tuomarina Erika Häkkinen ja Metka oli meidän muruista ekana, olin jo kovasti haaveillut että luokka voitto voisi olla mahdollinen ja noh tulihan se muttei mokomalta tuomarilta herunut KP:tä Epävarma Pöh sanon minä todella hienosti meni eka kertaa ikinä missään ettekä treenien määrälläkään päässeet leveilemään. Metka oli hyvin reipas ja komea poika. Kiitos Katrille että ilmoitit poitsun mukaan, hyvin te veditte! Metkan arvostelusta minulla onkin kuva joten sen saankin tähän:

"8,5kk hyvänkokoinen, hieman pitkälinjainen uros. Hyvänmallinen pää. Karvan väriin sopivat silmät.  Ala-leuka voisi olla vahvempi. Ikäisekseen hyvin kehittynyt runko. Kokoon sopiva luusto. Pitkä lanne. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvät käpälät. Liikkuu hieman lyhyellä askeleella ja toivoisin taakse voimaa. Miellyttävä käytös." 

-eipä tuossa kummempia, liikuntaa niin tulee voimaa ja ikää niin aina paranee... makuaisoita tuo pituus, toiset hakee lyhyempää/neliömpää kuin toiset. Raamit kohdillaan kehtaa mennä toistekin Silmänisku 

Aavan arvostelu oli lähelle samaa kuin edellisenä päivänä, olisiko ollut kevyt, pitkä, kapea  jnee... Esiintyi nätisti joten tyytyväinen olen. 

 

Siitäpä tulikin sitten kiirus jo kun oletus että kehät ei mene päälekkäin ei ihan pitänyt ja eikun vauhdilla viemään Taiga kehään. Sakari Poti mittaili kaikki ei ollut tyttö kutistunut edelleen 44cm, arvostelukin olivarsin kiva  ja tulos jälleen "erinomainen". Kiitos edelleen Tuulille avusta ja ennen kaikkea onnea Viljon valioitumisesta! -onnea toki myös kaikille muillekin tuloksiinsa tyytyväisille {#smileys123.tonqueout}

 

Taigan kansainvälisen valioarvon vahvistuskin kerkisi mukavasti ennen joulua ilahduttamaan meitä. Nyt nimen edessä komeilee C.I.B Villi -Lapinlapset tuli juniori ikään 9kk plakkarissa ja Saaga täytti tänään 6v, onnea sisaruksille myös! Seuraavaksi korkataan Kajaanissa junnukehä ja treffataan Saanaa (U.Vieno-Peikko) perheineen. Sydän 

-kiitos Messari seurasta ja tästä vuodesta kaikille asianosaisille! 

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

15.11 | 22:29

Rekku on komea & huippupoika! Tulitte hienosti toimeen kehässä ja sen ulkopuolella.

...
16.06 | 18:50

Kiitos Niko

...
16.06 | 09:28

Mukava tarina ja kiitos, kun Taiga auttoi kasvattajakehässä menestyksekkäästi! Komea kuva Vuotson Vonkaleesta :)

...
19.02 | 21:25

<3 niimpä!

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS